Iso, iso takaisku

Jos joku asia vaikuttaa liian hyvältä, sen täytyy sitä ollakin. Sen verran olen tässä viimeisen viikon aikana oppinut. Kyse on siis rakkaasta Projektistani.

Olin tässä seuraillut Projektin yskimistä ja miettinyt kannattaisiko alkaa omistajan kanssa neuvotella, mutta hulluhan sitä olisi, jos yskivän hevosen tuosta vain ostaisi. Joitakin päiviä sitten alkoi kuitenkin kuulua huhuja, että Projektin omistaja olisi tyytymätön siihen, miten Projekti oli Kotitallilla hoidettu. Ja että hän aikoisi siksi viedä Projektin pois. Päätin sitten soitella hänelle ja kysellä, mistä oli kysymys.

Puhelu oli mielenkiintoinen. Omistajaa en varsinaisesti tunne, joskus olen nähnyt. Sain kuitenkin tietää, että Projekti olisi muuttamassa ihan toiselle tallille jo seuraavana päivänä ja että hinta, jota tästä oli pyydetty oli alle puolet siitä, mitä omistaja odotti saavansa. Olin aivan puulla päähän lyöty. Kyllähän Projekti on hieno hevonen upealla liikkeellä, ja varsin mukavalla suvulla, mutta niin hieno se ei ole. Kouluttamaton hevonen ilman mitään kisatuloksia kuitenkin. Valmiita kansallisella tasolla mukavasti pärjääviä hevosia saa halvemmalla.

En tiedä, mikä väärinkäsitys tässä oli alunperin sitten hinnan osalta käynyt. Useamman hyvin erilaisen tarinan olen jo tästä ehtinyt kuulla. Se saa minut hieman surulliseksi, suorana ja perusmutkattomana ihmisenä en oikeasti yhtään jaksaisi ihmisten välisten sotkujen keskellä olla. Lisäväriä tarinaan tietysti tuovat erilaiset kertomukset, joiden mukaan Projekti olisi ollut myyty jo pidemmän aikaa. Äääääh, pesen käteni koko hommasta nyt.

Projektin kohtalo saa minut kuitenkin erittäin surulliseksi. Olin kovasti ehtinyt siihen kiintyä, ja osittain tyhmästikin ajatellut sitä kuin omanani. Mielestäni myös Projekti oli hyvin oppinut luottamaan minuun ja uskon, että meistä olisi vielä tullut oikein mainio ratsukko. Toivon kuitenkin kaikesta sydämestäni, että Projekti saa arvoisensa ihanan kodin ja mukavan oman ihmisen. Sitä pieni rakas Projektini tosiaan tarvitsee, sellainen hellyydenkipeä kultamuru kun on.

Eipä se auta nyt kuin nuolla hetki haavoja, ja suunnata sitten ajatukset ehkäpä johonkin toiseen ihanaan nuoreen otukseen. Kenties näin oli lopulta tarkoitettukin, ja näiden muutamien viikkojen aikana tunnen kuitenkin oppineeni hevosen sielunmaailmasta aika paljon enemmän kuin pitkään aikaan. Kiitos siitä rakkaalle Projektille.