Upea hevonen, suuret unelmat

Kirjoittelen tässä ilokseni ja teidänkin iloksenne pienen tarinan pienen tytön unelmista, ja osallistun samalla Horzen elokuun blogikilpailuun. Haaveena rahoittaa hevoselleni muutama loimi talveksi :-)

Pieni vaalea tyttö seisoo ratsastuskentän vierellä, ja katselee kauniita hevosia ja hienoja ratsukoita. Hieman kateutta mielessään, ja paljon ihailua. Tytöllä on unelma...

Unelmassaan tytöllä on iso musta hevonen. Upea kouluhevonen, joka leijuu pitkällä askeleella kentällä muiden mukana. Hevosen karva kiiltää, se vastaa tytön pyyntöihin herkästi ja pikkutytöt kentän laidalla huokailevat sitä katsellessaan. Tyttö on voittanut hevosensa kanssa kymmenittäin palkintoja, oikeastaan kaiken, mitä on voitettavissa. Sinivalkoisia ruusukkeita, pokaaleita, sadoittain hienoja loimia, rahaa niin paljon, että tytöllä on varaa ostaa mitä vain. Tyttö on - luonnollisesti - erittäin taitava ja ihailtu ratsastaja ja hänen hevosensa veroista ei ole toista.

Helpolla tähän ei ole päästy, ei tietenkään. Takana on tiukkoja valmennustunteja ja paljon työtä. Mutta silti tytöllä ei oikeasti ole aavistustakaan siitä, kuinka paljon työtä tuollainen menestys todella vaatisi. Kun alla on hieno hevonen ja perusratsastus kunnossa, se riittää, tyttö ajattelee, samalla ajatellen, että hänen ratsastamanaan nuo kentän hevoset menisivät niin paljon hienommin. Ei hän ajatuksissaan täysin pielessä ole. Tyttö on innokas, ahkera ja kunnianhimoinen ja on tottunut vaatimaan itseltään ja hevoseltaan paljon.

Unelmien tiellä ovat ne perinteiset, raha ja aika. Koulu on vielä pahasti kesken eivätkä perheen aikuiset riemusta kiljuen ole hankkimassa hevosia ja valmennustunteja. On hetkiä, jolloin tyttö on aivan vimmaisen katkera tästä, mutta on myös hetkiä, jolloin hän tietää, että unelmat voi aina saavuttaa, kun jaksaa kärsivällisesti tehdä työtä niiden eteen. Siksi hän jaksaa, jokaikinen päivä, tulla suoraan koulusta tallille notkumaan, harjaamaan hevosia, putsaamaan varusteita, taluttamaan pienempiään. Toiveissaan, että joskus joku kuntoutuksessa oleva hevonen vaikkapa tarvitsisi selästä kävelyä, tai mitä tahansa, missä voisi taas oppia vähän lisää.

Mutta mistä tyttö todella unelmoi ja minkä takia, sitä hän ei aina tiedä itsekään. Omat tavoitteet, tunnustuksen kaipuu ja ihailun tarve sekoittuvat mielessä epämääräiseksi puuroksi, josta on vaikea enää sanoa. Tosiasiassa palkintoloimien kaipuu on ehkä enemmän sitä, että haluaa näyttää itselle ja maailmalle pystyvänsä olemaan hyvä.

Melkein kaksikymmentä vuotta myöhemmin tumma nainen kiipeää (melkein) mustan kouluhevosenalkunsa selkään. Hänen unelmissaan ei vilise palkintoloimia ja -rahoja, ja koulukentätkin ovat vielä melko kaukaisessa unelmahorisontissa. Unelmat ovat siinä lyhyessä hetkessä: kierros rauhallista ja rentoa ravia, onnistunut laukannosto, pysähdys ilman, että nenä nousee. Ja kuitenkin, hevosen karva kiiltää, se vastaa pyyntöihin herkästi ja lähtee leijumaan upealle raville. Hevonen on hienoin olento, jonka selässä nainen on koskaan ollut, kaunis ja täydellinen.

Kentän laidalla seisovan pienen vaalean tytön katse kohtaa ratsastajan katseen. Hetken, aivan pienen hetken ajan osat vaihtuvat ja ratsastaja on taas se pieni vaalea tyttö suurine unelmineen. Erona vain se, että nyt hän tietää... hän tietää olevansa riittävän hyvä, tuntee omat rajoitteensa ja puutteensa ja luottaa itseensä sellaisena kuin on. Siitä on hyvä tähdätä eteenpäin. Kenties kohti niitä suuria kilpailukenttiä tai sitten omaksi ilokseen toteuttaa unelmaansa joka päivä.

Tämän blogitekstin avulla osallistun Horzen bloggauskilpailuun ja minulla on mahdollisuus voittaa 500 euron lahjakortti Horzen verkkokauppaan, www.horze.fi.

Elokuisia kuulumisia

Pitkästä aikaa sen verran rauhallinen ilta, että ehtii pieniä kuulumisia Hottiksen elämästä kirjoitella. Ensiksikin, kuvia irtohypytyksestä pari viikkoa sitten löytyy Hottiksen galleriasta. Irtohypytys sujui hyvin, kouluhevosparka oli pitkien jalkojensa kanssa vähän ihmeissään, mutta innolla ja lennolla selvitti hurjan yhden esteen. Olisikohan se korkeimmillaan ollut jopa 80-senttinen... no, ei tästä estehevosta olla tekemässä, joten minulle aivan se ja sama, mitä hyppää. Samassa hötäkässä lensi kenkä kovaa ja korkealle. Hottiksella on ihana tapa pudotella kenkiä milloin minnekin, mikä on kuulemma nuorille aivan normaalia, mutta kukkarolle tietysti ei-niin-hyvä. Vajaa kahden kuukauden aikana hepo on kengitetty 5 kertaa...

Niin, Hottishan tosiaan on ollut minulla omistuksessa jo yli kaksi kuukautta ja kotonakin sen yksi ja puoli. Aika menee niin nopeaan, vastahan se tulla rymisteli tallin pihaan.

Viime sunnuntaina olimme ensimmäistä kertaa maastossa. Ihana kesäinen ilma ja hyvä seura, mikäs siinä oli ollessa. Hottis jonossa keskellä kahden turvahevosen välissä. Meillä täytyy kunnon maastoihin päästäkseen kulkea noin 200 metriä ison tien reunaa. Tänä aikana ohitse ehti mennä bussi, pari moottoripyörää, kuorma-auto ja muutama henkilöauto. Moottoripyörän äänestä Hottis vähän reagoi korviensa kanssa. Muihin ei edes korvat värähtäneet. Oikeasti, aivan uskomatonta, ratsastaja kauhusta jäykkänä istui valmiina syöksyyn satulasta kiinni pitäen ja toinen ei edes korvaansa lotkauta. Ihmehevonen on kyllä... pellolla olevaa leikkuupuimuriakaan ei jaksanut edes katsoa. Teimme pitkän kävelylenkin ja huomenna maastoon uudestaan - tavoitteena että ainakin kerran viikossa maastossa kuntoa kohottelisimme.

Ratsastus on muutenkin edennyt mukavasti. Käynnissä ja ravissa rentous ja tasapaino ovat vauvahevosellani hämmästyttävät. Muoto pysyy täydellisenä ja vakaana läpi kaikki siirtymiset (käynti-seis, käynti-ravi ja ravi-käynti) ja hevonen liikkuu pehmeillä avuilla halukkaasti. Päädyissä joskus vähän tuijottelee, jos yksin kentällä olemme, kaverin kanssa ei sitäkään. Laukka on vielä hakusessa ja viime aikoina vasen laukka ei ole oikein meinannut nousta. Oikea nousee kauniisti ja pehmeästi ja pyöriikin mukavasti eteen, mutta vasen on hankala. En tiedä, toivon, ettei vauvahevoselle ole tullut mitään kipuja tai jumeja, jotka ovat menneet minulta ohi ja jotka vaikuttavat vasemmassa kierroksessa. Olen ajatellut ensi viikolla juoksuttaa pariin kertaan liinassa nimenomaan tätä vasenta puolta tarkkaillen.

Tallitavoissa olen myös huomannut edistymistä. Aikaisemmin kaviot eivät meinanneet nousta kuin voimalla, takaset ainakaan. Nykyään vauvahevonen viimeistään pienestä tönäisystä ja nosta-käskystä nostaa enemmän kuin hyvin. Samoin suitset, jotka alussa olivat Hurjan Jännittävät, eivät enää ole juttu eikä mikään. Pää pysyy nätisti alhaalla laittaessa, mikä on loistava juttu. Vaikka olenkin pitkä, ei se kurottelu taivaisiin ollut niin mukavaa.

Laumassa Hottis on noussut johtajaksi. Olisin kyllä suonut sen pysyttelevän asteikossa vähän alempana, mutta tämä on päättänyt olla pomo. Yksi jos toinenkin hepo on saanut tuntea hampaat tai kaviot itsessään, mutta eilen huomasin ilokseni, että viimeisenkin taistelukaverin kanssa tilanne oli sellainen, että rapsuttelivat toisiaan tyytyväisen oloisena.

Ihana hevoseni on siis kotiutunut elämäämme ja perheeseemme täysin. Tai sitten me muut olemme oppineet miellyttämään sitä riittävästi, mutta yhtä kaikki: olen niin onnellinen hankinnastani, ettei paremmin olisi voinut enää mennä.

Hyvät oltavat heppavauvalla

Eilen Hottista kävi katsomassa ihka oikea Hevoshieroja. Olen ajatellut, että koska vauvahevoseni toistaiseksi on melko (ratsu)lihakseton, voisi olla hyvä, että lihaksiston kehittymistä seuraisi joku ammatti-ihminen säännöllisesti. Näin saisin aina ajankohtaista tietoa siitä, kuinka hyvin lihaksisto kehittyy ammattilaisen mielestä ja samalla hyviä vinkkejä siihen, millaisia harjoituksia otuksen kanssa kannattaa tehdä. Koska tallillamme jo valmiiksi käy useampaa hevosta hoitamassa fiksun oloinen Hevoshieroja, pyysin hänet katsomaan Hottistakin. Olen itseasiassa hieman kateellinen hevoselleni tästä, en muista koska itse viimeksi olisin ollut kunnolla hierottavana...

Käynti oli perusteellinen ja ajatuksia herättävä, hyvällä tavalla. Sain paljon hyviä vinkkejä siihen, kuinka itse voin etsiä hevosesta kipeitä kohtia ja jumituksia ja niitä painella. Hottikselta löytyi niskasta joitakin alueita, jotka olivat hieman jäykkiä ja selästä ihan aavistuksen kova lihas, jota kannattaa seurailla. Opin itsekin, kuinka tosiaan ihan sivelemällä ja painelemalla näitä löytyy. Opin myös tekemään joitakin helppoja venytyksiä. Ne eivät olleet mitenkään vieraita asioita ennenkään, mutta kieltämättä sitä oli unohtanut monia hyviä pikkukikkoja, joita joskus on ihan rutiinisti tehnyt. Esimerkiksi aivan yksinkertaisesti namin avulla hevosen pään houkuttelu etujalkojen väliin tai pitkälle kohti takapäätä.

On mukava ajatella, että pystyn nyt itsekin tekemään kivoja pieniä rentoutusjuttuja Hottiksen kanssa ja syventää sillä tapaa luottamusta ja ystävyyttä. Oli myös hienoa nähdä, kuinka vauvahevonen meinasi aivan nukahtaa, kun niin hyvältä joidenkin lihasten painelu siitä tuntui.

Heppavauvalla on siis hyvät ja rennot oltavat. Jatkossa Hevoshieroja käy noin viiden viikon välein tekemässä taikojaan ja laiska omistajakin on pistetty rentoutushommiin. Täytyy vielä kateellisena purnata hieman. Nerokas vauvahevonen on näet erinomainen kenkien pudottelija, kengittäjä on nyt parin viikon välein käynyt uusimassa kenkiä. En edes muista, milloin viimeksi olisin ostanut itselleni kengät...

Ratsukuulumisia

Kaksi ratsastuskertaa kesälaidunloman jälkeen on takana ja fiilikset hieman kaksijakoiset. Mutta ei mennä asioiden edelle...

Torstaina oli siis vauvatunti, paikalla 3-vuotiaat uljaat Hottis ja Ponivauva. Kummallakaan ei varsinaisesti ollut paras mahdollinen päivä... lyhykäisesti: Ponivauva ei halunnut liikkua ja Hottis pelkäsi - koko lailla kaikkea mahdollista. Jo selkäännousu oli lupaava, rojahtaessani satulaan Hottis päätti lähteä pukkilaukkalevade-tyyliin pakoon. Pysyin onneksi kyydissä, ei siinä mitään, mutta kieltämättä fiilis vähän laski. Samaan tyyliin sitten jatkettiin - välissä Hurjan Hyviä Pätkiä, ja sitten taas jossain pusikossa tai viidennessä ulottuvuudessa näkyi jotain Kerrassaan Kamalaa. Ja vaikka ei näkynyt, niin silti pompittiin.

Lopullisen niitin hommalle antoi kentän ohikulkenut Johtajatamma, jonka perään kummatkin vauvat alkoivat hullun lailla hirnua. Vähäkin keskittyminen meni sitten siinä ja Hottis ainakin alkoi aivan täristä ja mennä stressihikeen ja koetti jopa kertaalleen nousta pystyyn. Ei se oikein siinä auttanut, kuin yrittää tehdä jotain aivan pientä onnistuneesti ja lopettaa touhu.

Jos aivan rehellisiä ollaan, ensimmäinen treeni taisi olla melko rankka vauvahevoselleni. Aikaa kuitenkin meni melkoisesti, kun ensin odoteltiin edellisen tuntilaisen poistumista ja sitten vuorotellen kahden omiaan touhuavan hevosen kädestä pitäen ohjaamista. Olisi pitänyt tulla alas selästä siinä, kun Ponivauva alkoi temppuilla laukassa ja Hottiksen kanssa vielä jäimme odottamaan laukkavuoroamme, koska hevonen oli aivan ilmeisen väsynyt jo silloin. Oppi tämäkin, että tietää missä kohtaa menee jaksamisen lopullinen raja.

Tänään sitten hieman viisastuneena menin aamutuimaan itsekseni kentälle. Hottis oli edelleen levottoman oloinen, mutta juoksuttaessani alussa alkoi selvästi keskittyä työntekoon. Selkäännousu sujui melko hyvin, vain muutama pieni sähläysaskel, mutta muuten hevonen toimi selästä kuin unelma. Päätin ottaa hyvin helpon treenin - keventelin muutaman kierroksen, tein käynnissä muutaman ympyrän ja päätin, että seuraavaan hyvään pysähdykseen lopetamme. Pysähdyksiä ei tarvinnut tehdä kuin tasan yksi. Jalat tulivat tismalleen tasan ja pää pysyi hievahtamatta oikeassa muodossa. Ei muuta kuin hurja määrä kehuja ja palkinnoksi hevonen taluttelun kautta takaisin laitumelle. Aivan ihanaa, miten se menikin näin hyvin! Ja miten yksi onnistunut pysähdys voi saada pienen ihmisen näin leijumaan...

Tästä on hyvä taas jatkaa, alkuviikolle johonkin kohtaan yksi ratsastus, jossa yritän ylläpitää tätä tekemisen helppouden hyvää fiilistä. Kuitenkaan unohtamatta sitä, että välillä jaksamista pitää vähän koetella, jotta kuntoa pikku hiljaa saadaan ylöspäin. Tähän auttanee sekin, että kokenut Maastohevonen palailee pian tallille takaisin laidunlomaltaan Keski-Suomesta ja pääsemme Maastohevonen Hottiksen turvana ja tukena opettelemaan maastoilun iloja. En malttaisi odottaa! Alkuviikon ratsastuksen lisäksi ensi viikon keskiviikoksi olemme alustavasti sopineet Ponivauvan kanssa irtohypytyksen. Siihen täytyy napata kamera mukaan, jotta saan tarjoiltua teille vähän hyppykuvia.

Sitä odotellessa yksi ihana laidunkuva. Laatu ei silmää hivele, kuva kun on napattu kännykameralla, mutta tilanteen autuus on selkeästi aistittavissa :-)

Pian taas töihin

Vauvahevoseni löhölomailu lähestyy pikku hiljaa loppuaan, olen nimittäin sopinut torstaille pitkästä aikaa pienen ratsastustunnin. Meidän ratsastustunnithan tosiaan ovat sellaisia, että korkeintaan puoli tuntia mennään, ja fiiliksen mukaan se voi olla vain muutamia kierroksia. Vauva- ja tenavatunnit ovat ehkä yleisin käsite täälläpäin...

Ehdin viikonloppuna ja tänään ottaakin Hottista hieman harjoittelemaan taas työntekoa. Lauantaina kävimme irtojuoksuttelemassa kentällä. Hottis oli suoraan sanottuna löysä eikä tippaakaan juoksemishaluinen. Sen sijaan perässä kävely kyllä maistui, kun siivoilin samalla kenttää. Saimme kuitenkin askellajit käytyä läpi ja laukan jälkeen alkoi sitten vähän kavio nousemaan reippaammin. Galleriassa (http://kuvat.hottis.fi) löytyy muutamia kuvia irtojuoksutuskeikasta.

Tänään otin sitten vauvahevoseni liinaan ja muihin asiaankuuluviin systeemeihin. Tämä tai hiukan viileämpi sää oli selkeästi enemmän hevosen mieleen ja lennokkuutta löytyi ihan eri tavalla. Hottis on kyllä upean näköinen, kun oikein alkaa ravissa liikkua. Samoin käynti on erittäin laadukasta ja laukka tasapainoista. On sitä ilo katsella, kaunis hevonen ja upea liike. Ajattelin vielä keskiviikkona tehdä yhden setin juoksutusta, jonka jälkeen uskoisin vauvahevoseni taas ymmärtävän, että joskus laitumelta tullaan hetkeksi hommiin ja sitten pääsee kyllä taas takaisin :-)

Muuten olemme puuhanneet kaikkea pientä, kuten tutustuneet Pelottavaan Pesupaikkaan, Pieniä Mustia Oreja aamiaiseksi syövään Tallityöntekijään sekä Hurjaan Hevosrekkaan. Kaikki pienet tutustumiset ovat hoituneet kovalla puhinalla, mutta äärimmäisen järkevästi kuitenkin. Olen enemmän kuin ylpeä rakkaasta ratsustani. Ja mikä ihana ilonaihe - siinä missä muut hevoset laitumella eivät korvaansa lotkauta, kun aidalle tulee notkumaan, vauvaheppa useimmiten laukkaa vastaan iloisena halittavaksi ja pussailtavaksi...