Torstaina oli siis vauvatunti, paikalla 3-vuotiaat uljaat Hottis ja Ponivauva. Kummallakaan ei varsinaisesti ollut paras mahdollinen päivä... lyhykäisesti: Ponivauva ei halunnut liikkua ja Hottis pelkäsi - koko lailla kaikkea mahdollista. Jo selkäännousu oli lupaava, rojahtaessani satulaan Hottis päätti lähteä pukkilaukkalevade-tyyliin pakoon. Pysyin onneksi kyydissä, ei siinä mitään, mutta kieltämättä fiilis vähän laski. Samaan tyyliin sitten jatkettiin - välissä Hurjan Hyviä Pätkiä, ja sitten taas jossain pusikossa tai viidennessä ulottuvuudessa näkyi jotain Kerrassaan Kamalaa. Ja vaikka ei näkynyt, niin silti pompittiin.
Lopullisen niitin hommalle antoi kentän ohikulkenut Johtajatamma, jonka perään kummatkin vauvat alkoivat hullun lailla hirnua. Vähäkin keskittyminen meni sitten siinä ja Hottis ainakin alkoi aivan täristä ja mennä stressihikeen ja koetti jopa kertaalleen nousta pystyyn. Ei se oikein siinä auttanut, kuin yrittää tehdä jotain aivan pientä onnistuneesti ja lopettaa touhu.
Jos aivan rehellisiä ollaan, ensimmäinen treeni taisi olla melko rankka vauvahevoselleni. Aikaa kuitenkin meni melkoisesti, kun ensin odoteltiin edellisen tuntilaisen poistumista ja sitten vuorotellen kahden omiaan touhuavan hevosen kädestä pitäen ohjaamista. Olisi pitänyt tulla alas selästä siinä, kun Ponivauva alkoi temppuilla laukassa ja Hottiksen kanssa vielä jäimme odottamaan laukkavuoroamme, koska hevonen oli aivan ilmeisen väsynyt jo silloin. Oppi tämäkin, että tietää missä kohtaa menee jaksamisen lopullinen raja.
Tänään sitten hieman viisastuneena menin aamutuimaan itsekseni kentälle. Hottis oli edelleen levottoman oloinen, mutta juoksuttaessani alussa alkoi selvästi keskittyä työntekoon. Selkäännousu sujui melko hyvin, vain muutama pieni sähläysaskel, mutta muuten hevonen toimi selästä kuin unelma. Päätin ottaa hyvin helpon treenin - keventelin muutaman kierroksen, tein käynnissä muutaman ympyrän ja päätin, että seuraavaan hyvään pysähdykseen lopetamme. Pysähdyksiä ei tarvinnut tehdä kuin tasan yksi. Jalat tulivat tismalleen tasan ja pää pysyi hievahtamatta oikeassa muodossa. Ei muuta kuin hurja määrä kehuja ja palkinnoksi hevonen taluttelun kautta takaisin laitumelle. Aivan ihanaa, miten se menikin näin hyvin! Ja miten yksi onnistunut pysähdys voi saada pienen ihmisen näin leijumaan...
Tästä on hyvä taas jatkaa, alkuviikolle johonkin kohtaan yksi ratsastus, jossa yritän ylläpitää tätä tekemisen helppouden hyvää fiilistä. Kuitenkaan unohtamatta sitä, että välillä jaksamista pitää vähän koetella, jotta kuntoa pikku hiljaa saadaan ylöspäin. Tähän auttanee sekin, että kokenut Maastohevonen palailee pian tallille takaisin laidunlomaltaan Keski-Suomesta ja pääsemme Maastohevonen Hottiksen turvana ja tukena opettelemaan maastoilun iloja. En malttaisi odottaa! Alkuviikon ratsastuksen lisäksi ensi viikon keskiviikoksi olemme alustavasti sopineet Ponivauvan kanssa irtohypytyksen. Siihen täytyy napata kamera mukaan, jotta saan tarjoiltua teille vähän hyppykuvia.
Sitä odotellessa yksi ihana laidunkuva. Laatu ei silmää hivele, kuva kun on napattu kännykameralla, mutta tilanteen autuus on selkeästi aistittavissa :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti