Sain ilon ja kunnian tutustua Projektiin vähän paremmin eilen. Reippaan estetunnin perään muutamat mukavat pyörähtelyt helteisellä ja pölyävällä kentällä. Hyppytaitoni ovat muuten järkyttävän ruosteessa, ei sillä, että se varsinaisesti Projektiin liittyisi.
Projekti oli, niin, nimensä mukainen. Yllättävän kuuntelevainen suurimman osan ajasta. Kentän toista päätä hän vihasi, olo oli kuin alkeiskurssilla - hevonen ei vaan mennyt. Muutamat säpsyt ja pää-alhaalla sinkoilut myös esitti. Ja ryntäili toisten hevosten perään...
Muttamutta, miten sen nyt sanoisikaan. Se tunne, kun lähtee raville ja hevonen lähtee kuin leijumaan. Se tunne, kun pienenpienellä istuntapidätteellä hevonen tulee nätisti ja pehmeästi alas. Projektista tulee vielä superhieno hevonen, pienissä hetkissä sen tunsi, kun selässä istui.
En tiedä, miten Projektiin nyt tulisi suhtautua. Riittääkö se piilevä tunne, että tästä tulee upea siihen, että jaksaa sen vaadittavan työn tehdä. Ja vieläpä nauttia siitä.
Ja minusta olisi niin mukava seurata läheltä sitä matkaa...
VastaaPoista