Eilen tapaamani suomenhevonen oli varsinainen Tapaus. Tapasin hänet itse asiassa koulukilpailuissa, joissa hän teki tämänkeväisen debyyttinsä. Ja hienosti tekikin. Mutta ei mennä asioiden edelle.
Jos historiaa katselee taaksepäin, "Hevonen tulee kotiin"-projektin nimi saattaisi hyvinkin olla "Suomenhevonen tulee kotiin". Olen tästä aiemminkin kirjoitellut, mutta suomenhevosilla on aivan erityinen paikka sydämessäni. Paikka, jota hienoinkaan puoliverinen ei koskaan pysty täysin täyttämään. Lähdin siis tapaamaan Suokki-Tapausta suurin odotuksin ja innolla.
Ensimmäinen havaintoni Suokki-Tapauksesta on loistava. Kaunis hevonen, joka steppailee hermostuneen oloisena ympärilleen katsellen. Energia ja pinkeys loistaa parkkipaikan toiseen laitaan asti. Olen valmis pakkaamaan Suokki-Tapauksen kärryyn ja ajamaan kotiin saman tien. Ainiin, eihän minulla ollut vielä heppakotia.
Suokki-Tapaus ei todellakaan antaudu taputettavaksi eikä millään muotoa ole innoissaan ihmisestä, joka haluaa lääppiä häntä. Suokki-Tapaus menee karkuun, vauhdikkaasti, ympäri omistajaansa niin pitkälle kuin ohjat antavat myöden. Omistaja sanoo hevosen aina olevan aluksi kisapaikoilla tuollainen, mutta rauhottuvan kyllä. Uskon häntä, eikä Suokki-Tapaus todellakaan ole ainoa riehuva hevonen parkkipaikalla.
Siirrymme katsomaan Suokki-Tapauksen verryttelyä. Ihana hevonen, menee luottavaisena ratsastajansa kanssa kaikki pelottavimmatkin nurkat. Ei tuijota tai kyttää, vaan tosiaan on rennon ja luottavaisen oloinen. Suokki-Tapauksella on myös hienonnäköinen liike. Tahdikas ravi, jossa jalat nousevat korkealle. Pyörivä laukka, joka näyttää ehkä himpun raskaalta ratsastaa. Matkaavoittava käynti, joka kuulemma on vaikea ratsastaa rennoksi, mutta näyttää hienolta nyt, kun hevonen menee nätisti.
Suokki-Tapauksen rata menee hyvin. Raviohjelma on upea. Laukassa muutama harmillinen rikko. Kaikenkaikkiaan hän kuitenkin pärjää puoliveristen kisakumppaneidensa joukossa erinomaisesti. Olen oikein ylpeä Suokki-Tapauksesta, vaikkei hän vielä minun olekaan.
Suokki-Tapaus on siis myös kuusivuotias ruuna, suomenhevoseksi melko kevytrakenteinen ja korkea myös. Ihana mamman mussu, jota kasvattaja myy aarteenaan ja silmäteränään. Hyvin hoidettu, luottavainen hevonen, jolla varmasti edetään vielä pitkälle. Valitettavasti hän ei tästä huolimatta taida aivan riittävän korkea olla allekirjoittaneelle. Suokki-Tapauksen ratsastaja on noin 10cm minua lyhyempi ja hän näyttää oikein sopivalta. Epäilen, että itse olisin aavistuksen suuri.
En siis ratsastanut Suokki-Tapausta kisapaikalla. Jätimme omistajan kanssa option, että voisin mennä tätä kokeilemaan tulevalla viikolla. Tänään yön yli mietittyäni, sydän verta vuotaen, laitoin omistajalle viestiä, että en oikeasti usko, että kokeilusta seuraisi oikeasti hevoskauppaa. Katsotaan nyt, mitä omistaja vastailee tähän.
Unelma omasta suokista, joka samalla olisi Vakavasti Otettava Kouluhevonen, on taas askeleen kauempana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti