Hevonen ei ollut moksiskaan lisääntyneestä kuolainmäärästä. Vähän se mutusteli, mutta oli kaikinpuolin oma tyytyväinen itsensä. Olen sellaisiakin hevosia ratsastanut, jotka kankien kanssa joko a) hyytyvät kokonaan b) peruuttavat, jännittävät ja vastustavat tai c) hyppivät pystyyn, joten hieman kokeilu tietysti jännitti.
Teimme aluksi ympyrää käynnissä siten, että kankiohja vain roikkui kaulalla. Hottis tuntui hyvältä ja rennolta, mutta tuntuma suuhun oli vähän normaalia tönkömmän oloinen. Suupielet olivat vähän turran oloiset, eikä Hottis reagoinut ohjasotteisiin normaalilla tavalla.
Mutta alkoi suukin sitten toimia, kun siirryttiin vähän hommiin. Teimme raviympyrää, ja ympyrällä lievää askeleen pidennystä ja lyhennystä. Kovin kummoista ei liukkaalla pysty... vaikka kenttä olikin taas parempi, kun siihen oli sadellut vähän lunta. Hieman Hottis kummasteli kankiketjun kilinää ravissa aluksi, se oli hassu, kun korvat menivät edestakaisin, eikä se selkeästi tajunnut, mistä ääni kuuluu.
Koska mitään ongelmaa ei ollut, otin kankea hieman käteenkin. Löysällä se sai olla koko tunnin ajan, sen verran vain, ettei ihan vapaana roikkunut. Sen verran huomasin vaikutusta, että hevosta sai enemmän ratsastaa eteen, vähän se siis ihmetteli kuolaimiaan. Laukkojen jälkeen tuokin parani, kun poni keräsi hieman virtaa.
Lopuksi teimme muutamat väistöt, niissä Hottis oli oikein hyvä. Vasenta pohjetta se kuuntelee huonommin, tosin itselläni onkin taipumusta viedä se liiaksi taakse. Oikealle väistöt menivät todella hyvin.
Ylpeä olen isosta pojastani.
Kuvat hienoa kännykkälaatua, kivoja muistoja kuitenkin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti