Ratsukuulumisia

Kaksi ratsastuskertaa kesälaidunloman jälkeen on takana ja fiilikset hieman kaksijakoiset. Mutta ei mennä asioiden edelle...

Torstaina oli siis vauvatunti, paikalla 3-vuotiaat uljaat Hottis ja Ponivauva. Kummallakaan ei varsinaisesti ollut paras mahdollinen päivä... lyhykäisesti: Ponivauva ei halunnut liikkua ja Hottis pelkäsi - koko lailla kaikkea mahdollista. Jo selkäännousu oli lupaava, rojahtaessani satulaan Hottis päätti lähteä pukkilaukkalevade-tyyliin pakoon. Pysyin onneksi kyydissä, ei siinä mitään, mutta kieltämättä fiilis vähän laski. Samaan tyyliin sitten jatkettiin - välissä Hurjan Hyviä Pätkiä, ja sitten taas jossain pusikossa tai viidennessä ulottuvuudessa näkyi jotain Kerrassaan Kamalaa. Ja vaikka ei näkynyt, niin silti pompittiin.

Lopullisen niitin hommalle antoi kentän ohikulkenut Johtajatamma, jonka perään kummatkin vauvat alkoivat hullun lailla hirnua. Vähäkin keskittyminen meni sitten siinä ja Hottis ainakin alkoi aivan täristä ja mennä stressihikeen ja koetti jopa kertaalleen nousta pystyyn. Ei se oikein siinä auttanut, kuin yrittää tehdä jotain aivan pientä onnistuneesti ja lopettaa touhu.

Jos aivan rehellisiä ollaan, ensimmäinen treeni taisi olla melko rankka vauvahevoselleni. Aikaa kuitenkin meni melkoisesti, kun ensin odoteltiin edellisen tuntilaisen poistumista ja sitten vuorotellen kahden omiaan touhuavan hevosen kädestä pitäen ohjaamista. Olisi pitänyt tulla alas selästä siinä, kun Ponivauva alkoi temppuilla laukassa ja Hottiksen kanssa vielä jäimme odottamaan laukkavuoroamme, koska hevonen oli aivan ilmeisen väsynyt jo silloin. Oppi tämäkin, että tietää missä kohtaa menee jaksamisen lopullinen raja.

Tänään sitten hieman viisastuneena menin aamutuimaan itsekseni kentälle. Hottis oli edelleen levottoman oloinen, mutta juoksuttaessani alussa alkoi selvästi keskittyä työntekoon. Selkäännousu sujui melko hyvin, vain muutama pieni sähläysaskel, mutta muuten hevonen toimi selästä kuin unelma. Päätin ottaa hyvin helpon treenin - keventelin muutaman kierroksen, tein käynnissä muutaman ympyrän ja päätin, että seuraavaan hyvään pysähdykseen lopetamme. Pysähdyksiä ei tarvinnut tehdä kuin tasan yksi. Jalat tulivat tismalleen tasan ja pää pysyi hievahtamatta oikeassa muodossa. Ei muuta kuin hurja määrä kehuja ja palkinnoksi hevonen taluttelun kautta takaisin laitumelle. Aivan ihanaa, miten se menikin näin hyvin! Ja miten yksi onnistunut pysähdys voi saada pienen ihmisen näin leijumaan...

Tästä on hyvä taas jatkaa, alkuviikolle johonkin kohtaan yksi ratsastus, jossa yritän ylläpitää tätä tekemisen helppouden hyvää fiilistä. Kuitenkaan unohtamatta sitä, että välillä jaksamista pitää vähän koetella, jotta kuntoa pikku hiljaa saadaan ylöspäin. Tähän auttanee sekin, että kokenut Maastohevonen palailee pian tallille takaisin laidunlomaltaan Keski-Suomesta ja pääsemme Maastohevonen Hottiksen turvana ja tukena opettelemaan maastoilun iloja. En malttaisi odottaa! Alkuviikon ratsastuksen lisäksi ensi viikon keskiviikoksi olemme alustavasti sopineet Ponivauvan kanssa irtohypytyksen. Siihen täytyy napata kamera mukaan, jotta saan tarjoiltua teille vähän hyppykuvia.

Sitä odotellessa yksi ihana laidunkuva. Laatu ei silmää hivele, kuva kun on napattu kännykameralla, mutta tilanteen autuus on selkeästi aistittavissa :-)

Pian taas töihin

Vauvahevoseni löhölomailu lähestyy pikku hiljaa loppuaan, olen nimittäin sopinut torstaille pitkästä aikaa pienen ratsastustunnin. Meidän ratsastustunnithan tosiaan ovat sellaisia, että korkeintaan puoli tuntia mennään, ja fiiliksen mukaan se voi olla vain muutamia kierroksia. Vauva- ja tenavatunnit ovat ehkä yleisin käsite täälläpäin...

Ehdin viikonloppuna ja tänään ottaakin Hottista hieman harjoittelemaan taas työntekoa. Lauantaina kävimme irtojuoksuttelemassa kentällä. Hottis oli suoraan sanottuna löysä eikä tippaakaan juoksemishaluinen. Sen sijaan perässä kävely kyllä maistui, kun siivoilin samalla kenttää. Saimme kuitenkin askellajit käytyä läpi ja laukan jälkeen alkoi sitten vähän kavio nousemaan reippaammin. Galleriassa (http://kuvat.hottis.fi) löytyy muutamia kuvia irtojuoksutuskeikasta.

Tänään otin sitten vauvahevoseni liinaan ja muihin asiaankuuluviin systeemeihin. Tämä tai hiukan viileämpi sää oli selkeästi enemmän hevosen mieleen ja lennokkuutta löytyi ihan eri tavalla. Hottis on kyllä upean näköinen, kun oikein alkaa ravissa liikkua. Samoin käynti on erittäin laadukasta ja laukka tasapainoista. On sitä ilo katsella, kaunis hevonen ja upea liike. Ajattelin vielä keskiviikkona tehdä yhden setin juoksutusta, jonka jälkeen uskoisin vauvahevoseni taas ymmärtävän, että joskus laitumelta tullaan hetkeksi hommiin ja sitten pääsee kyllä taas takaisin :-)

Muuten olemme puuhanneet kaikkea pientä, kuten tutustuneet Pelottavaan Pesupaikkaan, Pieniä Mustia Oreja aamiaiseksi syövään Tallityöntekijään sekä Hurjaan Hevosrekkaan. Kaikki pienet tutustumiset ovat hoituneet kovalla puhinalla, mutta äärimmäisen järkevästi kuitenkin. Olen enemmän kuin ylpeä rakkaasta ratsustani. Ja mikä ihana ilonaihe - siinä missä muut hevoset laitumella eivät korvaansa lotkauta, kun aidalle tulee notkumaan, vauvaheppa useimmiten laukkaa vastaan iloisena halittavaksi ja pussailtavaksi...

Laitumen riemuja

En ole kauheasti tässä viime päivinä ehtinyt vauvahevoseni kanssa puuhastella, isot kisat lähestyvät ja olen lainahevoseni Johtajatamman kanssa treenannut ja yrittänyt paremmin tutustua tähän. Eikä näin perheellisenä aivan kaikkea vapaa-aikaansa voi kuitenkaan tallilla viettää. Onneksi vauvahevosellani riittää touhua kavereiden kanssa...

Muutama päivä kotiutumisensa jälkeen Hottis pääsi laitumelle tutustumaan uusiin kavereihin. Tallillamme elelee mukava pieni hevoslauma, eri-ikäisiä tammoja ja ruunia ja tänne pieni vauvahevoseni lähti nyt opettelemaan sosiaalisia taitoja. Laumaan päästäminen on aina mielenkiintoista seurattavaa, se avaa uutta näkemystä lauman dynamiikkaan ja hevossuhteisiin. Jännitystä laumaan päästämiseen toi myös tieto, että edellisessä kodissaan Hottis oli pomottanut nuorten orien laumaa.

Kaunis hevoseni asteli ylvään näköisenä siis laitumelle. Maastakäsittely, tai lähinnä maltti siinä hommassa, ei vielä kokonaisuutena ole Hottiksen parhaita puolia ja täytyy sanoa, että pitelemisessä oli tekemistä. Muutamasta kerrasta viisastuneena olen myös ymmärtänyt, että tämän hevosen kanssa hanskat talutukseen on ihan ehdoton. Olisihan se muillakin, mutta täytyy myöntää, että joskus laiskuus iskee.

Lauma suhtautui uuteen tulokkaaseen maltillisen uteliaana. Hottis ympäröitiin heti, sitä katseltiin, haisteltiin, osa tyynen rauhallisina, muutama enemmän höseltäen. Reipas vauvahevoseni suhtautui toisiin ystävällisesti ja antoi uusien kavereiden tutkia rauhassa. Johtajahevonen ei lyhyen nuuskimisen jälkeen jaksanut Hottis-vauvasta paljoa piitata. Ponitammat olivat vähän kiinnostuneempia. Eniten tunteita herätti muuan toinen nuorehko ruuna, joka jaksoi kerta toisensa jälkeen tulla aivan iholle kiinni kiljumaan. Äänimaailma oli sangen mielenkiintoinen, uusi heppakaveri röhki kuin jättikokoinen porsas. Hottispieni yritti jo luovuttaa ja alkaa rauhassa syömispuuhat, ja toinen vain jaksoi. Lopulta vauvahevoseni sai tarpeekseen ja latasi toista päin muutaman kerran. Sen jälkeen nuokin kaksi olivat selvittäneet välinsä, ja kaikilla oli rauha maassa.

Laumaan kotiutuminen siis sujui sekin enemmän kuin hyvin. Mikäpä tämän ihanan hevosen kanssa ei sujuisi. Tässä reilun viikon aikana Hottis on myös saanut puumanaisen, eli Johtajatamman ihastumaan itseensä ja sekoittanut laumadynamiikkaa omalla olemassa olollaan. Tänään hakiessani Johtajatammaa treeneihin, Hottismuru makasi aivan raatona tämän jaloissa, hievahtamatta kyljellään, ja Johtajatamma vahti auktoriteetillaan toisen unia. Olisipa sattunut kamera matkaan :-)

Tälläkin hetkellä siis Hottis nauttii ja rypee laitumella, eikä paljoa joudu tietämään aikuisten hevosten rankasta kisatreenailusta tai muustakaan sivistyneestä. Elää mahdollisimman hevosen arvoista elämää kohti syksyä, jolloin ratsastusharjoitukset kunnolla ja säännöllisemmin aloitamme.

Kaikki blogissa esiintyvät kuvat isompina ja muitakin kuvia löytyy jatkossa osoitteessa http://kuvat.hottis.fi . Hottiksen gallerian ulkoasu on vielä vaiheessa, mutta kunhan ehdin sille muutaman ajatuksen uhrata, saadaan ulkoasustakin varmasti kivempi.

Tervetuloa kotiin Hottis

Varsan Kaveri, alias Hottis, on saapunut Kotiin. Kotiutuminen tapahtui kauniina maanantaina ja sujui erittäinkin sutjakkaasti. Jännittävää oli, kun perässä vieras koppi ja auto sekä kuski olivat ensimmäistä kertaa hevosta kyyditsemässä. Kaikki selvisivät hienosti ja autossa saimme tuliaisena monta Hottiksen kaveria - auto näet oli vielä eilen täynnä innokkaita kärpäsiä.

Hottiksen saapuminen uuden tallin pihalle oli uljasta katseltavaa. Iso kiiltävä hevonen, joka puhisi hurjasti katsellessaan ympärilleen, sai oitis jalkoihinsa kolme koiraa pyörimään. Siitäkin selvittiin, kuten myös pelottavasta kentästä, järkyttävän hurjista kottikärryistä ja vaarallisesta vesiämpäristä. Kaikenkaikkiaan, uuden hevoseni käytös oli enemmän kuin hienoa ja taas tämä

osoitti olevansa erittäin järkevä nuori olento.

Ensimmäisen päivän Hottis sai ottaa rennosti tarhaillen. Naapuritarhojen hevoset moikattiin moneen otteeseen aitojen yli eikä mitään ongelmaa ollut missään kohdin. Yöstäkin oli selvitty hienosti, olkoonkin, että ovela otus oli heti oppinut avaamaan karsinanovensa yläsalvan. Onneksi älli ei ihan riittänyt siihen, että sen jälkeen ovesta olisi halutessaan voinut vain juosta läpi.

Toisena päivänä päästiinkin jo tosihommiin aamuisen vauvatunnin muodossa. Vauvatuntia siis miehittävät Hottis ja toinen tallin samanikäinen ponivauva. Ehkäpä näistä tulee vielä parhaat kaverukset. Ensimmäinen selkäännousu jännitti kyllä melko paljon, ja yleisöäkin oli jokunen paikalle kertynyt. En voisi olla enempää tyytyväinen tuntiimme. Hottis toimi kuin unelma, eikä muutamaa säpsyilyä lukuunottamatta ollenkaan tuntunut siltä, että sitä olisi vasta pari kuukautta ratsastettu. Käynti ja ravi toimivat upeasti, ja laukatkin saimme nousemaan. Täytyy tosiaan sanoa, että Hottiksen tasapaino on ällistyttävä ja kuuliaisuus ja työhalukkuus huippuluokkaa. Tämän kanssa on jatkossa enemmän kuin ilo tehdä hommia.

Opettelimme tunnilla kevyesti ja hiljaa ratsastamista. Sitä että pohkeella pyydetään kerran ja sitten palkitaan hevonen oikeasta reaktiosta istumalla hiljaa. Ajatuksena itsestäänselvyys, mutta yllättävän vaikea käytännössä. Harjoittelu kuitenkin tuotti tulosta, ja uskoisin saaneeni ajatuksesta hyvin kiinni. Ei muuta kuin jatkamista tämän ajatusmaailman kanssa.

Vauvatunti oli nopeasti ohi, puolen tunnin ratsastuksen jälkeen Hottis oli melko märkä ja väsynyt ja se palkittiin runsain kehuin ja pitkällä taluttelulla. Tallissa Hottis oli enemmän kuin tyytyväisen oloinen ja ratsastaja säteili.

Täytyy uskoa, että hyvä tästä vielä tulee...

Hieno ja terve hevonen

Eräänä helteisenä keskiviikkoaamuna otamme Varsan kaverin ja omistajan kanssa suunnaksi hevosklinikan. Opettavainen ja hyvä matka, ei pelkästään siksi, että näkee onko hevonen terve, vaan kaikkea muuta pientä pystyy samalla tarkkailemaan. Otetaan esimerkiksi lastaus. Voisi kuvitella, että nuori ja iso hevonen ei kovin mielellään menisi ahtaaseen koppiin yksin, mutta tämä ei paljoa houkuttelua tarvitse, jotta se saadaan sisään. Sisällä se vähän puhisee, mutta muuten seisoo luottavaisena omana itsenään ihan rauhassa.

Hevosklinikalla on mukavan rauhallista, olemme ainoat asiakkaat. Varsan kaveri on vähän ihmeissään, sillä on hauska tapa puhista ja töristä jännittäessään, mutta mitään sen kummempaa se ei tee. Lainakarsinaankin kotiutuu aivan moitteetta. Ihana otus, kertakaikkiaan. Eläinlääkärikin kehuu tämän asennetta, monet nuoret pitää kuulemma ihan perusjuttuihinkin rauhottaa.

Ostotarkastuksessa eläinlääkäri, sievä ja herttainen nuori nainen, tutkii ensin Varsan kaverin noin päällisin puolin. Kuuntelee, katselee reaktioita, tunnustelee, nostelee jalkoja, sohii lampulla silmiä ja kaikkea sen sellaista. Sitten on vuorossa käynti ja ravi suoralla sekä kaarella. Tässä vaiheessa Varsan kaveri alkaa jo olla melko lunki, eikä yhtään ilahdu ajatuksesta, että pitäisi ravailla. "Et voi olla tosissasi", sen ilmekin kertoo, "kuuma on, ja laitumelle tekisi mieli". Kyllä vain, ensin juostaan suoraan pois ja kohti lääkäristä katsottuna, useampaan kertaan, ja sitten juoksutetaan liinassa kumpaankin suuntaan.

Seuraavaksi Varsan kaverin jalat taivutetaan. En ole taivutuskoetta aikaisemmin nähnytkään, vaikka toki tiedän, mistä siinä on kyse. Eläinlääkäri siis nostaa, jalka kerrallaan, jalan tiettyyn kulmaan ja pitelee sitä ylhäällä jonkin aikaa. Sitten välittömästi ravataan ja lääkäri taas katselee, reagoiko hevonen ontumalla tms. Varsan kaveri suoriutuu taivuttelusta loistavasti saaden puhtaan nollan kaikista taivutuksista. Tämähän alkaa näyttää oikein hyvältä.

Ja mitä olisi klinikkareissu ilman pientä päiväkänniä. Taivutuksen jälkeen Varsan kaveriin tökkäistään rauhottava piikki ja hetken päästä hevonen hoipertelee katse lasittuneena hampaiden tarkistukseen. Näky on oikeastaan aika koominen. Hampaiden tarkastuksessa käytettävä vimpain, millä suu avataan sensijaan on yksinomaan pelottava. Jättikokoisten kuolaimien tapainen juttu laitetaan Varsan kaverin suuhun ja väännetään auki. Varsan kaveri parka, huumattuna ja suu auki väännettynä, joutuu sietämään, kun eläinlääkäri ronkkii sen suuta, ruiskuttelee sinne vettä ja lopuksi vielä raspaa hampaat kuntoon. Omat hammaslääkärikokemukset tuntuvat tämän rinnalla melko keveiltä.

Lopuksi paikalle saapuu pari röntgenhoitajaa, ja he kuvaavat Varsan kaverin jalat useammasta eri kulmasta. Puhtaat kuvat saadaan lopputulemaksi, saan ne vielä muistoksi CD-levyllekin. Ja siinä se sitten olikin. Eläinlääkäri kehuu hevosen harvinaisen terveeksi ja hienoksi yksilöksi väittäen, ettei ole täysin puhtaita papereita uransa aikana kirjoittanut kuin parille muulle hevoselle ennen Varsan kaveria. Jos sanomassa jotain liioittelua onkin, niin hyvältä se silti tuntuu kuulla. Niinpäniin, hienon hieno Varsan kaveri on, maailman hienoin nuori hevonen.

Kotimatkalla juttelemme mukavia Varsan kaverista omistajan kanssa. Saan kuulla sen pikkuvarsa-ajoista, kaikesta mitä he ovat puuhailleet, yleensä nuorten kanssa tekemisestä ja niin edelleen. Ja sovimme, että hevonen vaihtaa omistajaa seuraavalla viikolla, kun hän vain saa kauppakirjan kirjoitettua...

...jonne tuntuu olevan ikuisuus, vaan joka sittenkin tulee. Kauppakirja allekirjoitetaan, samoin omistajanvaihdospaperit. Varsan kaverin passi siirtyy allekirjoittaneelle ja kauppasumma edelliselle omistajalle. Nyt Varsan kaveri on minun ja pian, parin viikon juhannuslomani jälkeen se myös tulee kotiin. Vihdoinkin!

Iloista juhannusta lukijoille, loman jälkeen taas uusissa kuulumisissa, kun Hevonen tulee kotiin!

Haluaisin tiedustella hevosestanne

Kirjoitan sähköpostia tärisevin käsin. Projektin lähdöstä on joitakin päiviä, viikon verran suunnilleen. Sanat, jotka yleensä tulevat näppikseltäni sujuvasti, eivät jotenkaan nyt löydy. "Kuinka teillä on mennyt", aloitan ja pyyhin sen heti pois, "olisin kysellyt vieläkö" ilmestyy ruudulle, mutta sekään ei miellytä. Suoraan asiaan vai kierrellen kaarrellen...

Niin, kyse on siis Varsan kaverista. Tuosta ihanasta otuksesta, jonka jo kertaalleen Projektin vuoksi hylkäsin. Jokin Varsan kaverissa jäi polttelemaan, sellainen aito harmitus siitä, etten sitä silloin ostanut. Ei tullut sitä huojennusta, joka yleensä tulee tehtyjen päätösten jälkeen, vaan homma jäi ikäänkuin kesken. Niinpä tässä siis nielen ylpeyttäni, ja lähestyn kasvattajaa uudemman kerran.

Lopulta saan viestin matkaan ja jään päivittämään sähköpostiani ja tuijottamaan puhelintani epätoivoisen vimman vallassa. "Vastaa jo", mietin, vaikka viestin lähetyksestä on mennyt kolme minuuttia, kolme piinallisen pitkää minuuttia. Puhelin on varmasti rikki, tai nettiyhteys ei toimi. Hevosalan ihmisellähän ei mitenkään voi päivisin olla muuta tekemistä kuin päivystää sähköpostiaan. Kasvattaja vastaa tuskallisten tuntien jälkeen illalla. Kyllä, Varsan kaveri on vielä myytävänä. Tulisinko katsomaan sitä ja juttelemaan. Ihanaa!

Muutaman päivän kuluttua seison kasvattajan maneesissa ja ihailen tulevaa hevostani. Varsan kaveri on ihanampi kuin muistinkaan. Sen tumma karva kiiltää, se leijuu askellajista toiseen. Se on ylpeän ja uljaan näköinen, kuin satuhevonen. Jotten täysin tunteen vietävissä olevalta hupakolta vaikuttaisi, sanotaan nyt myös Varsan kaverin olevan erinomaisesta kouluhevossuvusta. Vaikka totuushan on, että tässä asiassa päätös on tehty vain ja ainoastaan tunteella.

Sinä päivänä se päätetään. Varsan kaveri lähtee ostotarkastukseen ja jos kaikki on kunnossa, Hevonen tulee kotiin. Vähintään helppo A-tasoisen kisavalmiin ratsuni tilalle on tulossa kouluttamaton kolmivuotias, josta ei ole mitään takeita, jolla en ole koskaan ratsastanut ja jollaisen kouluttamisesta minulla ei oikeasti ole mitään varsinaista kokemusta.

Suruaika

Eräs ystäväni sanoi sen hyvin, jokaisella hevosella on suruaikansa. Näin myös Projektilla. En tiedä, vieläkin kirpaisee sydämestä joka kerta, kun ajattelen Projektia. Mitä sille kuuluu, onko se löytänyt hyvän kodin, paraniko yskä, millaisten ihmisten kanssa se on. Ja niin edelleen. Jotenkin kaikki hevoset Projektin jälkeen ovat tuntuneet melko mitättömiltä, jopa muutama melko hieno ja pitkällekoulutettu.

Suruaika sen tekee. Muistan enemmän kuin elävästi sen viimeisen kerran, kun syöttelin Projektia tallinpihalla. Sen kuristavan tunteen, että tätä ei kestä. Toiveen, ettei se sittenkään lähtisi ja samalla tiedon, että toive on ihan turha. Tunne on sama kuin silloin, kun tiesin ensimmäisen hoitohevoseni lähtevän lopetettavaksi seuraavana päivänä. Halusi imeä itseensä jokaisen hetken, mutta ei pystynyt, kun se oli aivan liian tuskallista.

Suruajan ensimmäisinä päivinä vannoin, että tämä oli tässä - toista hevosta ei tule. Ratsastan kausikortin tunnit loppuun ja se siitä, siirryn harrastamaan virkkausta tai golfia (yhtään väheksymättä, varmaan mukavia harrastuksia kumpikin). Kevyttä draamailua toki, en kai sitten oikeasti ollut hylkäämässä haavettani omasta hevosesta missään vaiheessa, mutta tunteet täytyy tietenkin yrittää tuntea läpi sellaisina kuin ne tulevat.

Sitten kuitenkin, valonpilkkuna elämässä, jostain mielen syövereistä nousi eteen vanha tuttavuutemme Varsan kaveri. Varsan kaveri ei tuntunutkaan mitättömältä ja tylsältä, vaan toi takaisin ilon ja hyvän fiiliksen hevosharrastamiseen. Jos hyppään muutaman vaiheen yli tuosta ensi-impulssista tähän hetkeen, voin iloisena kertoa, että muutaman viikon päästä ihan oikeasti Hevonen Tulee Kotiin. Kauppakirjat on tehty, hevonen maksettu ja paikka Kotitallilla Projektin jäljiltä vapaana.

Surusta huolimatta, asioilla on tapana järjestyä ja täytyy uskoa siihen, että näin oli lopulta tarkoitettukin. Projektia on edelleen ikävä, kova ikävä, mutta ollakseni täysin rehellinen, kyllä Varsan kaveri on sittenkin vielä paljon upeampi hevonen.

Palaan myöhemmin niihin värikkäisiin vaiheisiin, jotka tässä postauksessa ohitin...