Melkein täällä tärisen...

Helpotuksesta siis, onneksi tällä kertaa.

Melkein viikko on mennyt Hottiksen rokotuksesta, kun saavun aamutuimaan toiveikkaana tallille taas. Pitkä viikko taluttelua, kuumeen mittaamista, uudelleen taluttelua, sydän verta vuotaen. Sydän verta vuotaen, koska heppavauvan elämänilo on aivan nollassa, apaattisena pää vain nuokkuu ja kaikki liikkuminen tekee selvästi todella kipeää. Sattuu, yrittää heppavauva katseellaan kertoa ja omistajaa sattuu sydämeen niin kovaa, että meinaa pakahtua. Silti vaan on käveltävä.

Toiveikkuus vaihtuu äkkiä pettymykseen. Kuume on edelleen lähes 41 astetta, heppavauva on jättänyt osan ruuastaan syömättä, eikä edes jaksa karsinassa kääntyä, kun tulen paikalle. Vaikka olen useimmiten melko kärsivällinen ja vaikka eläinlääkäri on sanonut, että reilusti yli viikonkin voi rokotusreaktio pahimmillaan kestää, en pysty enää vain katselemaan vierestä. Soitan rokotuksen antaneelle lääkärille, jotta edes jotain neuvoja saisimme.

Eläinlääkäri selittää uudelleen kärsivällisesti. Niin, Hottiksella on voinut olla tauti tulossa päälle, kun se on saanut rokotteen. Se vahvistaa reaktiota huomattavasti. Kyllä on ihan normaalia, että jalat ovat kivikovat ilmapallot. Kyllä kuume voi huidella hyvinkin korkealla. Ei hevonen ole kuolemassa, vaikka kipeä olisikin. Onko Hottis aikaisemmin saanut vastaavia reaktioita? Mistä minä tietäisin, tekisi mieleni kirkua, sinähän se eläinlääkäri olet, tee jotain.

En kuitenkaan kilju enkä tee mitään muutakaan tyhmää, vaan saamme yhteisymmärryksessä hevosen kuumelääkitykselle ja muutaman päivän totaalilevolle. Lohduttoman vähäistä on se, mitä voi höyrypääomistaja lopulta tehdä, vaikka valmis olisi tekemään melkein mitä vaan.

Kolme päivää kuumelääkityksen aloittamisen jälkeen saavun taas tallille (olen siis käynyt

kaikkina muinakin päivinä, niissä ei vain ole mitään kerrottavaa). Toiveikkaana, mutta valmiina pettymään. Yllätyksekseni karsinasta nousee pirteän näköinen pää ja kuuluu pehmeä pieni hörinä. Melkein olen valmis pillahtamaan itkuun siihen paikkaan. Jalat ovat edelleen kaameat, mutta heppavauva on selkeästi virkeä ja sosiaalisella tuulella.

Kiertelemme kävelyllä pitkin tallinpihaa ja vauvahevonen jaksaa hirnua kavereille, säikkyä puskia, ottaa ravi- ja pomppuaskelia, töniä ja olla oma rasittava itsensä. En ole eläessäni ollut niin onnellinen siitä, että hevosta saa komentaa kunnolla. Kävelemme pitkät pätkät ympäriinsä ja virtaa tuntuu riittävän. Yllätyksekseni kävelylenkin jälkeen myös jalat tuntuvat pehmenneen. Paksut ne ovat edelleen, mutta eivät enää kivikovat.

Siitä eteenpäin seuraavat päivät ovat yhtä juhlaa. Jalkojen muoto alkaa pikkuhiljaa löytyä, ajoittain taluttelun jälkeen ne saattavat olla jo lähes normaalimitoissa. Heppavauva pääsee pieneen toipilastarhaan ulkoilemaan ja sääkin tuntuu suosivan.

Tänään on ensimmäinen päivä ilman kuumelääkitystä. Lämpö oli aamulla 38,3. Se on Hottiksella normaalin ylärajoilla, toivotaan, että siitä ei nousisi enää uudestaan. Jalat olivat hyvännäköiset, takasissa näkyy vielä vähän turvottelua, etuset alkavat olla melko lailla omat itsensä. Muutama seuraava päivä näyttää, paheneeko tilanne nyt ilman lääkkeitä vai mennäänkö vielä kohti tervettä hevosta.

Silti niiden apaattisten kuumehourepäivien jälkeen tuntuu helpotus melkein tärinänä. Itku on herkässä, mutta helpotuksen kyyneliä ne onneksi ovat. Oma rakas vauvahevonen... niin sitä löytää jo monille asioille turtunut mieli vielä heikon kohdan, kun ensimmäistä kertaa oma kullanmuru sairastaa.