maanantai 9. tammikuuta 2012

Uusi vuosi ja niin edelleen

Pitkästä aikaa taas linjoilla. Isot pahoittelut tästä päivittämättömyysaktiivisuudesta, en tosin lupaa aktiivisuutta jatkossakaan, mutta katsellaan.

Tässä on tosiaan uusi vuosi lähtenyt käyntiin nyt jo nelivuotiaan hurjan vanhan hevosen kanssa. Paljon on tapahtunut sitten viime kirjoittaman, Hottis toipui lopulta rokotuksesta täyteen kuntoon ja sai tehostepiikinkin, josta ei seurannut yhtään mitään. Niin ne ovat erikoisia, nämä taudit.

Aloittelimme treenejä pikkuhiljaa sitten sairastelun jälkeen ja Hottis on osoittanut erinomaista luonnettaan ja sopivaa säpäkkyyttä yhdistettynä kuuliaisuuteen ja hyvään työmoraaliin. Ensimmäiset hypyt hyppelimme jokin aikaa sitten ja kaikki sujui hienosti. Koulussa olemme jatkaneet perustyöstöä: eteenpäinmenoa reippaasti ja siirtymisiä. Laukannostot ovat edelleen hankalia, hevonen tarjoaa kovasti mielellään väärää laukkaa, mutta onnistumisprosentti kasvaa hitaasti ja varmasti kuitenkin. Muutamat väistötkin on harjoiteltu, tosin aivan satunnaisia askelia silloin tällöin. Maastossa olemme menneet kovaa ja rauhassa, Hottis on ollut myös kärkihevosena ja toimii loistavasti. Se on kyllä ihmehevonen fiksuudessaan, loisto-ostos.

Toki kenkkuiluitakin on hevonen osannut esittää. Viime viikolla päädyin tutkimaan (onneksi) pehmeää ja märkää kentänpohjaa mielenkiintoisen pukkilevaderodeon päätteeksi. Myös selkäännousu on ollut jaksoittain hankalaa: Hottis peruuttaa, pomppii tai yrittää juosta alta. Sitkeällä työstöllä sekin tuntuu olevan menossa parempaan. Pienet luonteenosoitukset ja testailut eivät kuitenkaan sinänsä haittaa, hyvä vaan, että temperamentti löytyy ja kunhan hallinnassa pysyy.

Tällä vuodelle sitten... tavoitteena olisi alkaa totuttaa hevosta aktiivisemmin vieraisiin paikkoihin, mahdollisesti käydä muutama nelivuotiaiden koulumittelö testaamassa ihan harjoitusmielessä. Laatuarvostelut syksyllä ehkä. Paljon on kaikkea mielessä, mutta katsellaan edistymisen mukaan.

Ihanaa Uutta Vuotta kaikille toivottavat Hottis&Heidi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti