Ihanaa ilottelua

Kirjoittelun osalta laiskottaa, mutta ohessa pieni pätkä vauvahevosen irrottelua aamupäivältä. Ajatuksena oli vain päästää se hieman irti nuuskimaan vapautta - pitkän liikuttamistauon jälkeen, mutta ilotteluksihan se meni. Mutta mikäs siinä, mukavaahan se on nähdä, että energiaa ja elämäniloa taas piisaa. Eri asia, kuinka tuonne vielä joskus uskaltaa selkään kiivetä...

Muuten Hottiksen vointi on kohenemaan päin. Etujaloista ei turvottelua enää huomaakaan, takaset ovat hieman vielä tuhdissa kunnossa. Kuumelääkityksellä ollaan edelleen, joten ei näitä riehumisia vielä kauheasti voi sallia. Ihan pikkuisen vaan - mielenterveyden nimissä.

Melkein täällä tärisen...

Helpotuksesta siis, onneksi tällä kertaa.

Melkein viikko on mennyt Hottiksen rokotuksesta, kun saavun aamutuimaan toiveikkaana tallille taas. Pitkä viikko taluttelua, kuumeen mittaamista, uudelleen taluttelua, sydän verta vuotaen. Sydän verta vuotaen, koska heppavauvan elämänilo on aivan nollassa, apaattisena pää vain nuokkuu ja kaikki liikkuminen tekee selvästi todella kipeää. Sattuu, yrittää heppavauva katseellaan kertoa ja omistajaa sattuu sydämeen niin kovaa, että meinaa pakahtua. Silti vaan on käveltävä.

Toiveikkuus vaihtuu äkkiä pettymykseen. Kuume on edelleen lähes 41 astetta, heppavauva on jättänyt osan ruuastaan syömättä, eikä edes jaksa karsinassa kääntyä, kun tulen paikalle. Vaikka olen useimmiten melko kärsivällinen ja vaikka eläinlääkäri on sanonut, että reilusti yli viikonkin voi rokotusreaktio pahimmillaan kestää, en pysty enää vain katselemaan vierestä. Soitan rokotuksen antaneelle lääkärille, jotta edes jotain neuvoja saisimme.

Eläinlääkäri selittää uudelleen kärsivällisesti. Niin, Hottiksella on voinut olla tauti tulossa päälle, kun se on saanut rokotteen. Se vahvistaa reaktiota huomattavasti. Kyllä on ihan normaalia, että jalat ovat kivikovat ilmapallot. Kyllä kuume voi huidella hyvinkin korkealla. Ei hevonen ole kuolemassa, vaikka kipeä olisikin. Onko Hottis aikaisemmin saanut vastaavia reaktioita? Mistä minä tietäisin, tekisi mieleni kirkua, sinähän se eläinlääkäri olet, tee jotain.

En kuitenkaan kilju enkä tee mitään muutakaan tyhmää, vaan saamme yhteisymmärryksessä hevosen kuumelääkitykselle ja muutaman päivän totaalilevolle. Lohduttoman vähäistä on se, mitä voi höyrypääomistaja lopulta tehdä, vaikka valmis olisi tekemään melkein mitä vaan.

Kolme päivää kuumelääkityksen aloittamisen jälkeen saavun taas tallille (olen siis käynyt

kaikkina muinakin päivinä, niissä ei vain ole mitään kerrottavaa). Toiveikkaana, mutta valmiina pettymään. Yllätyksekseni karsinasta nousee pirteän näköinen pää ja kuuluu pehmeä pieni hörinä. Melkein olen valmis pillahtamaan itkuun siihen paikkaan. Jalat ovat edelleen kaameat, mutta heppavauva on selkeästi virkeä ja sosiaalisella tuulella.

Kiertelemme kävelyllä pitkin tallinpihaa ja vauvahevonen jaksaa hirnua kavereille, säikkyä puskia, ottaa ravi- ja pomppuaskelia, töniä ja olla oma rasittava itsensä. En ole eläessäni ollut niin onnellinen siitä, että hevosta saa komentaa kunnolla. Kävelemme pitkät pätkät ympäriinsä ja virtaa tuntuu riittävän. Yllätyksekseni kävelylenkin jälkeen myös jalat tuntuvat pehmenneen. Paksut ne ovat edelleen, mutta eivät enää kivikovat.

Siitä eteenpäin seuraavat päivät ovat yhtä juhlaa. Jalkojen muoto alkaa pikkuhiljaa löytyä, ajoittain taluttelun jälkeen ne saattavat olla jo lähes normaalimitoissa. Heppavauva pääsee pieneen toipilastarhaan ulkoilemaan ja sääkin tuntuu suosivan.

Tänään on ensimmäinen päivä ilman kuumelääkitystä. Lämpö oli aamulla 38,3. Se on Hottiksella normaalin ylärajoilla, toivotaan, että siitä ei nousisi enää uudestaan. Jalat olivat hyvännäköiset, takasissa näkyy vielä vähän turvottelua, etuset alkavat olla melko lailla omat itsensä. Muutama seuraava päivä näyttää, paheneeko tilanne nyt ilman lääkkeitä vai mennäänkö vielä kohti tervettä hevosta.

Silti niiden apaattisten kuumehourepäivien jälkeen tuntuu helpotus melkein tärinänä. Itku on herkässä, mutta helpotuksen kyyneliä ne onneksi ovat. Oma rakas vauvahevonen... niin sitä löytää jo monille asioille turtunut mieli vielä heikon kohdan, kun ensimmäistä kertaa oma kullanmuru sairastaa.

Ratsastustuntiasuni

Nykyään kun on niin kauhean muodikasta tehdä blogeihin varustepostauksia, ajattelin myös itse esitellä päivän varustuksen teille, jotta pääsisitte käsitykseen siitä, mitä kaikkia upeita merkkikamoja meiltä löytyykään. Kuva on yli kuukauden takainen, mutta jotakuinkin samaa kaavaa noudatamme kaikilla tunneilla.

Aloitetaan tärkeimmästä, eli kypärästä. Minulla on vanha epämuodikas tapa ratsastaa aina kypärä päässä. Tottakai, peruja siitä, etten katkerana ole muiden hevosilla saanut ilman kypärää mennä (näin kommentoi muuan satunnainen tuttu). Sovittakoon siis, että jo pelkkä kypärän käyttö on epämuodikasta. Kun vielä lisätään, että kyseessä on isohkon hevostarvikeketjun halpismalli, jonka pinta on kulahtanut, takarusetti irronnut ja remmit syödyn näköiset, voitte vaan kuvitella tämän eleganssin...

No hyvä, ratsastustakki/huppari on myös erittäin tärkeä elementti. Niitä pursuavat kaikki hevostarvikeliikkeiden esitteet toinen toistaan ihanammissa väreissä, hinnat alkaen viidestäkympistä ihan niin kalliiseen kuin lompakko kestää... tämän päivän eleganssissa on reilusti alle parikymppisenä hommattu muodoton ja liian lyhyt ankeanruskea huppari. Minulta löytyy kyllä vieläkin kaameampia virityksiä. Talvieleganssiin kuuluu mm. rakennustyömaalla erivärisiin maaliläikkiin kuorrutettu untuvatakki.

Suitset hevosella ovat kyllä uudet, mutta hintalapusta ei tarvitse sitten puhua mitään. Sanotaan vaikka näin, että kalliiden suitsien hinnalla näitä saa paritkymmenet. Toivon, että ne kestäisivät jokusen vuoden, investoin hienompiin siinä vaiheessa, kun alamme enemmän liikkua ihmisten ilmoilla.

Housut ja saappaat ovat myös mallia halpis. Ne ovat kyllä palvelleet kovassa käytössä erittäin hyvin, ovat mukavat ja istuvat, enkä kaipaa yhtään parempia. Silmiinpistävintä housuissa ehkä on farkunsininen väri, joka on aikoja sitten muuttunut enemmän ruskeaksi kuin siniseksi. Voisin tietysti kokeilla pesukonetta housuille joskus, toisaalta en halua ottaa riskiä, että paikat menevät ällöttävän koppuroiksi. Saappaita pesen toisinaan, kun oikein likaiset ovat. Olen kuitenkin todennut sen olevan lähinnä yhtä tyhjän kanssa, paitsi ehkä kesäaikaan. Ne ovat kuitenkin mutaiset ja märät jatkuvasti. Kenties joskus tulee hankittua hienommat kisasaappaat, nämä ovat kuitenkin myös olleet aivan riittävän edustuskelpoiset kisaradoillakin.

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä satula, joka on mallia laina. Omaa satulaahan meillä ei vielä ole. Se on kyllä hankintalistalla, ja itseasiassa meidän piti Hottiksen ja Ison Ponin kanssa lähteä huomenna satulansovitusreissulle. Sairastava heppavauva kuitenkin päätti toisin ja löhöilee kotitallilla sairaslomalla. Ehkäpä me sinne satulakauppaankin pääsemme.

Lainasatula on siitä mielenkiintoinen, että se on melko usein ihan muualla kuin käytettävissä. Tästä seuraa tietenkin se, että saa olla tarkka milloin suunnittelee ratsastavansa. Sikälimikäli satulan kanssa haluaa kentälle/maastoon pyörimään. Viimeisellä maastoreissullamme oli mukana myös Lainasatulan omistava hevonen, jolloin jouduin Hottikselle lainaamaan Lainasatula kakkosen. Se ei istunut senkään vertaa, mitä Lainasatula ykkönen (se istuu kyllä ihan ok), mutta eipä se maastoilun riemuja heppavauvalta tuntunut vievän. Ihana reissu oli.

Varusteet siis ovat kaukana muodikkaista, uusista ja hienoista. Onneksi kuitenkin se tärkein, rakas heppavauva nimittäin, on hienoakin hienompi ja säteilee niin, ettei tarvitse kulahtanutta ulkomuotoa häpeillä.

Ohessa vielä sama ratsastuskuva vähän suurempana, ilman turhia selityksiä :-)

Hottis-vauva-parka sairastaa

Tänä aamuna menin iloisena tallille, rauhassa omalle aamuratsastukselleni. Lauantaiaamut ovat aina viikon kohokohta, lapsia ei tarvitse raahata mukaan ja tallilla on ihanaa ja rauhallista. Vain joku toinen aamuvirkku hevosenomistaja saattaa paikalle eksyä, normaalihälinästä ei tietoakaan.

Mutta, voi sentään. Hottis-vauva kyyhötti tarhan nurkassa surullisen oloisena, eikä ollenkaan iloisena rynnännyt portille höristen, kuten yleensä. Ajattelin vielä jotenkin, että kyseessä oli vain extramutainen tarha, jota hienohelmakopukka arasteli, ja lähdin sisään elukkaa putsailemaan. Sisälläkin kuitenkin otus oli apaattinen ja väsyneen oloinen ja päästyäni kuorimaan jalkoja mudasta huomasin niiden olevan kuuman ja tönkön oloiset. Hottis myös aristi jaloista kosketusta. Puimme tästä huolimatta tallinomistajan kehoituksesta juoksutusvermeet ja suuntasimme kentälle.

Kentällä kävelytin Hottista hetken, se liikkui ok, joskin hitaan ja haluttoman tuntuisesti. Kentän pohjakin on melkoisen hiekkavellimössöä, joten laitoin osaselitykseksi tämän ja otimme hieman ravia. Ravi meni aivan puhtaasti, ei mitään hätää, joten juoksuttelin hetken ja lopettelimme melko pian.

Törmäsin talliin päin kulkiessani muutamaan tuttuun ja jäimme pihalle juttelemaan. Siinä seistessä Hottis-parka alkoi täristä oikein kunnolla, eikä yhtään ollut oma itsensä. Hottiksen oma itsehän on sitä, että keskittymiskyky paikalla seisomiseen on luokkaa millisekunti ja sen jälkeen alkaa kuikuilu ja häslääminen. Nyt se vain möllötti ja tärisi.

Mittasin tallissa kuumeen ja mittari antoi kiitettävät lukemat 40,75. Olin aivan puulla päähän lyöty. En tosiasiassa ihan kauheasti sairaan hevosen hoitamisesta tiedä tai ylipäätään sairauksista, mutta sen verran toki ymmärrän, että yli 40 astetta on korkea kuume millä tahansa olennolla. Joten ei muuta kuin soitto päivystävälle kunnaneläinlääkärille. Hoito-ohjeeksi lepoa, juomista, yleisvoinnin tarkkailua, taluttelua ja vähintään viikko ilman rasitusta.

Selvennetään nyt tähän, että Hottishan sai keskiviikkona rokotuksen. Itse asiassa koko rokotusohjelma oli jo edellisessä kodissa mennyt vanhaksi, joten homma alkoi siis alusta. Eläinlääkärin mukaan hyvin todennäköistä on, että tämä olisi rokotusreaktio, vaikka vähän myöhässä onkin normaaliin verrattuna. Tiedä sitten, joka tapauksessa kurja fiilis on, kun on näin hirmuisen noviisi hevosen sairastelun kanssa. Onneksi on kuitenkin kokenutta talliväkeä ympärillä.

Ennen tallilta lähtöäni Hottiksen lämpö oli liikutuksen jälkeen laskenut asteen verran, onneksi. Ja hepo söi heiniä ihan tyytyväisen oloisena ja oli juonut myös reippaasti. Ehkä se siitä sitten kuitenkin lähtee parempaan.