Iso, iso takaisku

Jos joku asia vaikuttaa liian hyvältä, sen täytyy sitä ollakin. Sen verran olen tässä viimeisen viikon aikana oppinut. Kyse on siis rakkaasta Projektistani.

Olin tässä seuraillut Projektin yskimistä ja miettinyt kannattaisiko alkaa omistajan kanssa neuvotella, mutta hulluhan sitä olisi, jos yskivän hevosen tuosta vain ostaisi. Joitakin päiviä sitten alkoi kuitenkin kuulua huhuja, että Projektin omistaja olisi tyytymätön siihen, miten Projekti oli Kotitallilla hoidettu. Ja että hän aikoisi siksi viedä Projektin pois. Päätin sitten soitella hänelle ja kysellä, mistä oli kysymys.

Puhelu oli mielenkiintoinen. Omistajaa en varsinaisesti tunne, joskus olen nähnyt. Sain kuitenkin tietää, että Projekti olisi muuttamassa ihan toiselle tallille jo seuraavana päivänä ja että hinta, jota tästä oli pyydetty oli alle puolet siitä, mitä omistaja odotti saavansa. Olin aivan puulla päähän lyöty. Kyllähän Projekti on hieno hevonen upealla liikkeellä, ja varsin mukavalla suvulla, mutta niin hieno se ei ole. Kouluttamaton hevonen ilman mitään kisatuloksia kuitenkin. Valmiita kansallisella tasolla mukavasti pärjääviä hevosia saa halvemmalla.

En tiedä, mikä väärinkäsitys tässä oli alunperin sitten hinnan osalta käynyt. Useamman hyvin erilaisen tarinan olen jo tästä ehtinyt kuulla. Se saa minut hieman surulliseksi, suorana ja perusmutkattomana ihmisenä en oikeasti yhtään jaksaisi ihmisten välisten sotkujen keskellä olla. Lisäväriä tarinaan tietysti tuovat erilaiset kertomukset, joiden mukaan Projekti olisi ollut myyty jo pidemmän aikaa. Äääääh, pesen käteni koko hommasta nyt.

Projektin kohtalo saa minut kuitenkin erittäin surulliseksi. Olin kovasti ehtinyt siihen kiintyä, ja osittain tyhmästikin ajatellut sitä kuin omanani. Mielestäni myös Projekti oli hyvin oppinut luottamaan minuun ja uskon, että meistä olisi vielä tullut oikein mainio ratsukko. Toivon kuitenkin kaikesta sydämestäni, että Projekti saa arvoisensa ihanan kodin ja mukavan oman ihmisen. Sitä pieni rakas Projektini tosiaan tarvitsee, sellainen hellyydenkipeä kultamuru kun on.

Eipä se auta nyt kuin nuolla hetki haavoja, ja suunnata sitten ajatukset ehkäpä johonkin toiseen ihanaan nuoreen otukseen. Kenties näin oli lopulta tarkoitettukin, ja näiden muutamien viikkojen aikana tunnen kuitenkin oppineeni hevosen sielunmaailmasta aika paljon enemmän kuin pitkään aikaan. Kiitos siitä rakkaalle Projektille.

Sen pituinen se

Muutama päivä on tässä mennyt tulisilla hiilillä pohtiessa Varsan kaveria ja Projektia ja näiden yhteensovittamista. Teoriassa yhtälö olisikin mahdollinen, mutta sanotaanko näin, että ensin olisi varmasti syytä totutella yhden hevosen omistamiseen ja miettiä sitten niitä jatkoja. Sääli sinänsä, Varsan kaveri on niin hieno hevonen, josta varmasti radoilla kuullaan. Luultavasti paljon voitokkaammissa merkeissä kuin Projektista.

Totuus kuitenkin valkeni minulle tänään Projektia irtojuoksuttaessani. Toinen on niin kertakaikkisen täydellinen luonne, ja ansaitsee omistajan, jolla on hänelle aikaa ja jonka ei tarvitse kiitää hevosen selästä toiseen. Vaan joka nauttii jokaisesta, tai ainakin useimmista hetkistä hevosensa kanssa. Kuka tietää, tilanne voi olla aivan eri vuoden kuluttua, jos Projektin saa koulutettua siihen malliin, että jotain vuokraajan tapaista voi miettiä tai mahdollisesti perheen vähemmän ratsastaneita voi selkään laittaa.

Sydän verta vuotaen siis ilmoitin tänään Varsan kaverin myyjälle, että en tällä erää pysty tätä ostamaan. Sen pituinen se jakso elämässä, nyt ajatukset kohti Projektia.

Projektissa on kuitenkin yksi huolettava asia ja se on jatkuva yskä. Kun aloittelin Projektiuraani, se oli pientä. Sitten se yltyi aika pahaksikin. Nyt se on selkeästi vähentynyt, mutta edelleen liikutuksessa Projekti yskii ja juoksutuksessakin puuskuttaa jo muutaman ravikierroksen jälkeen. Osittain asiaa selittää huono kunto, mutta eläinlääkärin arviota tässä ennen ostopäätöstä tarvitaan. Toki muutenkin, jalkojen yms. osalta - ihan jo vakuutuskuvioitakin ajatellen. Toivon kovin kovasti, että Projektin yskä on ollut vain vilustumista ja se, että se on vähenemään päin tarkoittaa, että pian Projekti-kulta on oikeasti terve.

Valinnan tuskaa

Taas kerran olen saattamassa itseäni ongelmiin tässä hevosprojektissa. Voi maailman ihanat hevoset sentään.

Varsan kaveri on nimittäin yhtä ihana kuin Varsa, tai kenties vielä ihanampi ison kokonsa ja tasaisemman luonteensa ansiosta. Liike ei ole aivan yhtä tyrmäävä, mutta ulkoinen olemus taas on huomattavasti upeampi. Rakenne on täydellinen. Kaikenkaikkiaan: Varsan kaveri on kaikkea sitä, mitä Vakavasti Otettavan Kouluhevosen tuleekin olla. Plussana vielä väri, joka on aivan ihana mustanruunikko.

Varsan kaveri on siis kolmivuotias, kuukauden verran ratsastettu. Osaa suurinpiirtein pohkeet ja pidätteet ja jäisi siksi aikaa vielä ratsutukseen, että osaa ne kunnolla. Hämmentävää Varsan kaverin liikkeessä on tasaisuus. Jotenkin tämä hevonen on kauhean kypsän oloinen, pää pysyy nätisti paikallaan liikkeessä ja laukkakin on luonnostaan tasapainoista. Varsan kaveri vaikuttaa iästään huolimatta kypsemmältä ratsastaa kuin Projekti, mikä on kieltämättä hämmentävää. Itse en siis ole Varsan kaverin selässä ollut, tämä on vain näköhavainto.

Olen aivan nyt valinnan tuskassa. Haluan ehdottomasti Projektin, mikäli siitä sopuun päästään mutta haluan myös Varsan kaverin. Edellyttäen tietysti, että osoittautuvat terveiksi. Kummankin kanssa pitäisi myös järjestää kuntoon kuvio, jossa olisi riittävästi asiantuntevaa koulutus- ja valmennusapua. Ja Koti, Projektilla on jo hyvä Koti, Varsan kaveri taas täytyisi laittaa majoitukseen jonnekin omalle takapihalle tms.

Voi kahden hevosen loukku sentään.

Ihana Projekti

Voi Projekti-kultaa, heppakemia on alkanut tässäkin tutustumisen myötä roihuta. Ei samalla tapaa räiskyen kuin Mussukan kanssa, vaan syvemmällä tapaa. Sydämeni ei jysähdä pois paikoiltaan joka kerta kun näen Projektin, vaan ennemminkin sellainen hyvänmielentunne valtaa kokonaan. Minun oma Projektini...

Hetkinen, eipäs mennä asioiden edelle. Projekti ei todellakaan ole vielä omani, enkä ole edes omistajansa kanssa hänestä puhunut. Olen vain saanut ainutlaatuisen mahdollisuuden todella tiiviisti ja ajan kanssa tutustua tähän hienoon otukseen. En usko, että moni hevosenostaja on näin onnekas - olen käynyt tunneilla, ratsastellut itsenäisesti, ollut kentällä yksin ja isossa hevosporukassa, harjaillut ja hoidellut mielinmäärin, syötellyt ja vaikka mitä. Projekti on ollut pari viikkoa nyt kuin omani. Tämän jälkeen suorastaan hävettäisi, jos en erittäin vakavasti olisi yrittämässä päästä omistajan kanssa yhteisymmärrykseen hinnasta ja muista ehdoista.

Mielestäni myös ratsastuksessa olemme edistyneet tänä aikana. Kun aluksi en saanut laukkaa edes kunnolla nousemaan - ja jos sain, pukkirodeo oli enemmän kuin todennäköinen, nyt Projekti jo laukkaa melko hyvin avuilla ja nostaa useimmiten kauniisti. Tasapainotonta kaahotusta se vielä osittain on, mutta pikkuhiljaa iloitsemme, kun joku keskiympyrä välillä onnistuukin. Olen myös oppinut tuntemaan Projektin tapaa karata tahdista, jos sitä ei ole vahtimassa. Ja tehnyt lukemattomat määrät pysähdyksiä aivan tasajaloin. Pieniä ovat ilonaiheet, mutta Projektin kanssa oleminen ja tekeminen vaan tuntuu niin palkitsevalta.

Vielä haluaisin nähdä hänet jonkun muun ratsastamana, että näkisin sen, mitä tähän mennessä olen oppinut tuntemaan selästä käsin. Jos sekin näky miellyttää, en keksi enää syitä olla päätymättä neuvottelemaan ostamisesta. Paitsi ehkäpä Varsan Kaveri, jonka tapaan huomenna.

p.s. Kuulin, että Mussukka on nyt sitten lähtenyt myyntitallille pois lähiseudulta, joten se asia on sitten tältä erää päätetty. Toivottavasti hän löytää arvoisensa omistajan uudesta paikasta, sillä Mussukkakin on todellinen aarre hevoseksi.

Nälkä kasvaa

Tässä pähkäiltyäni ja pohdittuani kovasti hevosproblematiikkaa, olen melkein jo sitä mieltä, että voisin neuvotella Projektin omistajan kanssa siitä, josko tuo suloinen otus siirtyisi minulle. Melkein... sillä vielä kaiken järjen vastaisesti polttelee mielessä myös Varsan Kaveri.

Varsan Kaverissa on sellainen perustavaalaatua oleva ongelma, että kuvissa se näyttää Tismalleen siltä, miltä Vakavasti Otettavan Kouluhevosen mielestäni kuuluu näyttää. Lähes musta, upea rakenne ja ylväs, itsetietoinen, vähän kuninkaallinen ilme. Naurakaa vain, siltä se minusta todella näyttää. Jos sen liike ja luonne ovat puoliksikaan niin hienot, kuin mitä kasvattaja on kertonut, en voi kuin todeta, että se on Pakko Saada.

Olen miettinyt... Projekti on tällä hetkellä sellainen, että sen kanssa pärjäilen kivasti, toki vankka asiantuntemus apunani. Varsan Kaverin voisin jättää vuodeksi ratsutukseen ja keskittyä Projektiin. Vuoden päästä Projekti olisi jo mukavassa mallissa ja minulla iso liuta kokemusta, jota voisin hyödyntää Varsan Kaveriin. Vuosi-pari siitä, meillä olisi kaksi hienoa kisahevosta, ja lapsetkin alkaisivat olla sen ikäisiä ja kokoisia, että isolla hevosella meneminen onnistuisi. Sitä odotellessa voisi tietysti hommata vaikkapa harjoitteluponin.

En kestä, vieläkö sitä keksisi jonkun älyttömämmän ajatuskuvion...

Vauhdikkaat ystäväni, osa 2

Jos Mussukka-Monsteri oli vauhdikas, ei vauhtia puutu myöskään toisesta ystävästäni Projektista. Olen tätä kirjoittaessa ehtinyt tyypittämään Projektia jo nelisen kertaa ja yhteistyö paranee kerta kerralta. Tänään pääsimme jo monta tasaista kierrosta.

Viime viikolla kuitenkin Projekti esitteli villin rodeohevosen taitojaan. Tilanne oli aivan viaton laukannosto. Laukannostot eivät vielä ole Projektin parasta antia, mutta pikkuhiljaa... eli siis pohkeet kiinni ja Projekti tulkitsi homman riemukkaaksi pukkirodeoksi. Allekirjoittanut ei todellakaan ollut varautunut reippaaseen lähtöön, joskaan ei välttämättä mihinkään muuhunkaan. Se on ollut Projektin kanssa jännää huomata, että nuorta hevosta ei voi vain ratsastella, vaan oikeasti sitä täytyy ratsastaa. Joka ikinen askel hakea kohdilleen, pehmeän määrätietoisesti. Allekirjoittanut vielä opettelee tätä, mutta onneksi Projekti opettaa :-)

Projekti siis lähti, kovaa ja pää alhaalla. Ei se nyt kauhean montaa pukkia kerennyt, sen verran, että jostain kuuluu "Nojaa taakse, pää ylös", ja tilanne oli ohi. Kentän pohjan koostumus jäi tällä kertaa tutkimatta, mutta sen ehtii varmasti vielä. Muistoksi jäi onnekas tilannekuva kameraan. En voi katsoa sitä hymyilemättä.

Niin, Projekti saa tällaisen normaalisti täydellisyyttä vaativan täti-ihmisen vaan hymyilemään tyhmästi. Jokainen hetki Projektin selässä tuntuu hyvältä, ja luonnehan toisella on aivan täysi helmi. Perjantaina 5-vuotias tyttäreni harjasi Projektin niin korkealta kuin yletti ja Projekti vaan katseli, että mikäs vaahtosammutin tuolla häärää. Niin, Projektihan kokonsa puolesta voisi pistellä pienen blondin 5-vuotiaan välipalaksi kahdella haukkauksella.

Jos perjantainen Projekti-kokeilu menikin vähän vauhdikkaasti, sunnuntaina menimme jo paljon hallitummin. Monta hyvää pätkää, joiden perusteella alkoi jo tuntua vähän siltä kuin Projekti olisi Oma Ystävä. Tänään mentiin jo kokonaisia kierroksia rauhassa ja tasaisesti, laukassakin, ja ehdin jopa peileistä katsella ja todeta: Projekti on Todella Hieno Hevonen.

Vauhdikkaat ystäväni

Kävin eilen ratsastamassa Mussukan ja perjantai-iltana Projektin. Molemmat olivat, en tiedä onko vauhdikas oikea termi, mutta käytän sitä kuitenkin.

Aloitetaan Mussukasta. Saapuessani tallille heppakemia läikähti taas heti, ylitsevuotavasti. Olin valmis sanomaan saman tien, että otan Mussukan. Onneksi kuitenkin maltoin mieleni. Hoitotoimet sujuivat taas loistavasti, toinen kun vaan on niin kymppi luonne. Hellyydenkipeä ja halittava olento, joka ei yhtään kyttäile ja ihmettele kuka siellä harjaa. Pussailee vaan ja sulattaa sydämen. Olin jälleen, kuten edelliselläkin kerralla, täysin myyty. Ja niin oli mukaan seuraamaan tullut ystäväni Hevosasiantuntijakin.

Päästyämme maneesiin tilanne kuitenkin muuttui. Mussukka jännittyi jo maastakäsittelyn aikana. Ei halunnut seistä, yritti purra. Olin aivan hämmästynyt - mitä ihmettä, minne hävisi Mussukka ja kuka on tuo Monsteri. Tilanne ei ollenkaan helpottunut selkään päästyäni, päinvastoin. Alkukäynnin tilalle Mussukka-Monsteri tarjosi laukkaa, jännittynyttä ja pomppivaa sellaista, pohjeavuista Mussukka-Monsteri peruutti ja puoli pääty-ympyrällistä säädyllistä askellajia taisi olla pisin, mitä mentiin yhteen putkeen. Syynä saattoivat hyvinkin olla pihalta kuuluvat kovat äänet ja maneesin aukiolevat ikkunat, mutta yhtä kaikki, Mussukka-Monsteri ei todellakaan halunnut tehdä yhtään mitään, eikä allekirjoittaneella ole vieraita hevosia tapana kovin rumasti alkaa kurittaa (ei kyllä tuttujakaan, sen puoleen).

Tilannetta ei varsinaisesti helpottanut Mussukka-Monsterin oma ratsastaja, joka saapui paikalle ja alkoi huutaa ristiriitaisia neuvojaan. Piti yhtä aikaa potkia sitä väkisin liikkeelle ja olla pehmeä ja herkkä ja pitää vaan pohje hiljaa. Piti ymmärtää, että Mussukka-Monsteri on nuori ja tekee tuollaista, vaikka oikeasti se ei tuota tee, jos ratsastaja vaan osaa jotain. Niinpäniin, syvä huokaus. Sinänsä neuvot hevosen hyvin tuntevalta henkilöltä ovat kullanarvoisia, jotenkin niissä ei vaan lopulta tuntunut olevan mitään tolkkua. Yhtä kaikki, ehkä kolmen ravikierroksen jälkeen Mussukka-Monsteri päätti, että nyt riittää, loikkasi muutaman sivuloikan höystettynä 360 asteen käännöksellä (tai siltä se ainakin tuntui) ja allekirjoittanut päätyi tutkimaan maneesin pohjan koostumusta. Ei hassumpi pohja :-)

Onneksi pientä käsinaarmua lukuunottamatta mitään ei käynyt. Mussukka-Monsteri paineli täyttä laukkaa muutaman kierroksen ympäri maneesia ja päätyi sitten vihaisen oman ratsastajansa juoksutukseen. Siinä vedettiin sitten höyryä pihalle oikein kunnolla. Juoksutuksen jälkeen allekirjoittanut meni vielä muutamat kierrokset käyntiä ja ravia pääty-ympyrällä. Ne sujuivat ok, mutta edelleen jännittyneesti, eikä siitä rennosta ja kivasta Mussukasta, joka viimeksi oli alla, ollut tietoakaan. Kun runttasi hevosen väkisin ohjalle ja pohkeelle - no, kyllähän se meni, mutta ei se kyllä enää vastannut varmasti kenenkään käsitystä kauniista ja eleettömästä ratsastuksesta. Muutama kierros riitti itselle, eiköhän tuo nyt ollut sitten tältä kertaa siinä. Oman hevosen kanssa olisi ehkä vaatinut muutaman säädyllisen kierroksen kaikissa askellajeissa ja sen jälkeen rauhoittanut tilanteen vaikkapa maastolla tai taluttelulla tms. Tämän kanssa ei auttanut kuin luovuttaa selkeästi haluton hevonen oman ratsastajansa kurinpalautukseen.

Omalla ratsastajalla Mussukka-Monsteri meni kyllä vaaditut asiat, mutta ei todellakaan näyttänyt enää siltä hienolta ja kevyeltä hevoselta, joka viimeksi esitettiin. Homma oli todella pakotetun oloista. Noh, tätähän tämä on, hevosilla on huonoja päiviä, ihmisillä on huonoja päiviä. Eivät olleet Mussukka-Monsterin ratsastajankaan kaikki kommentit allekirjoittaneelle ihan sellaisia, joista hän voi tänään olla ylpeä. Suotakoon se hänelle, varmasti myyntitilanne stressaa niin hevosta kuin myyjääkin.

Mussukka-Monsterin osalta täytyy nyt sanoa, että huonoja päiviä sattuu. Ehkä ulkoa kuuluvat äänet olivat liikaa, tai jokin paikka oli kipeänä, en tiedä. Olisin aivan valmis unohtamaan eilisen, ja kokeilemaan uudella otteella ja ehkä vähän viisaampanakin kuinka tuota hevosta tulee stressitilanteessa kohdella. Ostopäätös kuitenkin nyt karkasi aika kauas, luottamus Mussukkaan karisi aika tavalla ja itsellä se, että luottaa oman hevosensa käytökseen (oli se millaista tahansa) on kuitenkin yksi tärkeimpiä asioita koko hommassa. Optio on kuitenkin auki, omistajien kanssa tallissa vielä juttelimme, että vähän riippuen mitä he itse nyt tekevät Mussukalle, voitaisiin myös miettiä vähän pidempää yhtämittaista jaksoa, että kävisin joka päivä Mussukkaan tutustumassa ja kokeilisin vaikka jotkut pikkukisatkin. Ei hullumpi diili minulle ollenkaan. Toisaalta yksi heidän vaihtoehtonsa oli myös siirtää Mussukka myyntitallille pois lähiseudulta, jolloin kokeilu ei enää onnistuisi. Joten jäädään katsomaan tilannetta.

Palaan myöhemmin kertomaan toisesta vauhdikkaasta ystävästäni Projektista. Pysykää kuulolla :-)